maanantai 29. maaliskuuta 2010

Viime aikaisia neulomuksia

Tämän hetkiset keskeneräiset neulomukseni kuuluvat pitkälti "ikuisuusprojekti" kategoriaan, eli on joko isompi työ, joka valmistuu "puikollinen pari illassa" vauhdilla tai muuten tuntemattomasta syystä kesken jäänyt työ, jonka tekemisestä into on kateissa.

Kevään aikana olenkin halunnut neuloa jotain, joka tulisi myös valmiiksi ja jota en olisi pitkään aikaan tehnyt. Siirryinkin vaihtelun vuoksi toteuttamaan aiemmin täällä kirjoittamaani idealistaa. Päätin tehdä itselleni säärystimet, ja pitkästä aikaa palmikkokuvioilla. Lankana käytin 7veljestä ja puikkoina 4 mm puikkoja. Kuvio on omaa sommitelmaa. Näiden kaveriksi haluaisin tehdä vielä jossain vaiheessa sekä lapaset että lakin/pipon.





Lisäksi tein Ukko-Kullalle sukat 7veljeksestä, joiden värit ja kuviointi on saajan itsensä valitsemat.



Kun nyt tässä sukista puhutaan, niin laitan vielä samaan rytäkkään kuvan 7 veljeksen raidasta ja polkasta tehdyistä lasten sukista, jotka ovat valmistuneet jo viime jouluksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti