keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Neulepaitamuistelmia

Viime aikoina olen kerännyt omiin kuvagallerioihini mahdollisimman paljon kuvia myös aikaisemmin tekemistäni töistä. Tämä innoitti minua nyt jakamaan muutaman vanhemman kuvan myös täällä.

Löysin jokin aika sitten ihka ensimmäisen itse tehdyn neulepaitani edelleen hyväkuntoisena (ja käyttämättömänä :) ). Noin vuonna 1993 tehdyssä paidassa ”ihastuttavasti” näkyy vielä 80-luvun värit ja melko väljä malli. Olisinkohan ollut tuota tehdessäni kuudesluokkalainen ja edelleen paita on, hihojen pituutta lukuun ottamatta, melko väljä. Sellainen mielikuva on, että lankana olisin käyttänyt 7veljestä ja jotain karvalankaa näyttäisi olleen lisukkeena. Rintamuksessa oleva kukka on tehty applikoiden. Muistan, kuinka kiireellä ompelin viimeisiä saumoja, jotta sain paidan kouluun päälle . Tänä päivänä tällä paidalla voisi olla käyttöä ehkä Marja Tyrnillä :D.


Myös toinen itse tehty villapaita on edelleen hyväkuntoinen ja sekin melko käyttämätön. Tämä tosin löytyy omasta vaatekaapista ja odottaa sitä oikeaa käyttöhetkeä, saas nähdä koittaako sitä enää… Tämä on tehty kahdeksannella luokalla käsityötunnilla ja vuosi oli jotain 1995. Tuohon neulepaitaan taisin tehdä ensimmäiset palmikot ikuna. Muistelisin, että lankana olisi ollut valkoinen Nalle.


Tämän jälkeen olen tehnyt lahjaksi joitakin neulepaitoja/takkeja, joista ei ole tullut otettua kuvaa, ja tuskin niitä enää on olemassakaan. Uusinpana täällä blogissani ennen näkemättömänä neuletakkina onkin 2009 valmistunut pitsikuvioinen neuletakki, jonka ohje on Modasta 3/2007 ja lankana on käytetty Sandnes Alpakkaa ohjeen mukaisesti.

5 kommenttia:

  1. Oi, tuo ensimmäinen villapaita kyllä nyt lumosi minut täysin - tai ainakaan en saa silmiäni irti siitä. Tuntuu niin hämmentävältä, miten täysin selvästi tuo on tiettyä aikakautta, ja miten siitä tulee oma lapsuus mieleen. Värit ja koko kokonaisuus on jotenkin niin... no, kamala, näin nykypäivänä näkökulmasta. Mutta sittenkin siinä on jotain kummallista nostalgiaa ja tuttuuden ja turvallisuuden viboja.

    Oletpa kyllä aika ison työn jaksanut noin nuorena tehdä, vau!

    VastaaPoista
  2. I LOVE this lace cardigan (Moda 3/2007). Do you have the pattern that I could purchase from you?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The pattern is indeed nice and I do have it, but only in Finnish. The pattern is also published in Sandnes 0705, Mix Dame, but I have no idea, if it is in English as well.

      Poista
    2. Please could I have a copy in Finnish? I have a friend from Finland who can help with translation.

      Poista
    3. I could check it latest on next weekend. Could you send me an email to xdesign @ hotmail.fi?

      Poista