sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Sukattaa

Eilen illalla ailkoi yllättäen sukattamaan aivan valtavasti. Minulla on ollut jonossa jo jonkin aikaa Drops:n lyhyt vartiset Alaska sukat, johon olin langatkin ostanut jo joskus maaliskuussa neuletapaamisen yhteydessä. No, nyt tuli aika tarttua tähän projektiin. Tänään oli kai tarkoitus tehdä kaikenlaisia koti- ja opiskeluaskareita, mutta sateinen päivä ohjasi puikkojen ääreen ja toinen sukka valmistuikin pikaisesti :).


Laitanpa tänne, ensimmäisen kerran tässä blogissa, muutaman kuvan keittiö-touhuiluistani. En ole varsinaisesti mikään keittiöihminen, mutta nyt, kun ensimmäisen kerran omassa pihassa kasvaa raparperia, innostuin tekemään raparperimehua. Hyväähän siitä tuli, taidan tehdä toistekkin.


1 kommentti: