keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Hatutusta


Taas on vierähtänyt tovi edellisestä päivityksestä. Töitä on kuitenkin valmistunut, mutta olen yrittänyt olla hieman salamyhkäinen noiden joulupakettiin menevien lahjojen suhteen. Enpä kuitenkaan malta olla täällä esittelemättä valmistuneita pipotuksia ja hatutuksia.

Tämän pipon kuvio löytyi Ravelrysta. Se on niin hulvaton, että pakkohan se oli päästä tekemään. Mieheni olikin sitä mieltä, että se sopisi mainiosta appiukolleni. Langaksi valitsin Cascade Yarns 220 woolin, josta tulikin samaa hyömyä uusi lanka suosikkini! Aivan ihan tuntuista villalankaa, enkä usko sen kutisevan juurikaan. Värit pipoon valitsi mieheni. Resorin tein 4 mm puikoilla ja pipon 5 mm. Lankaa kului yhteensä vajaa 100 g.


Tähän hatutukseen törmäsin Lilian Alusta loppuun -blogissa, ja ihastuin. Tämäkin piti päästä tekemään. Itsekin sen haluaisin, mutta alkuperäisen ajatuksen mukaan aion antaa sen anopilleni. Pitääpä tehdä myöhemmin itselle oma hattu. Ohje on ollut Suuressa käsityölehdessä 10/2010. Lankana oli Shanchenmayer Nomotta Wash + Filtz - It!, jota kului vain 150 g (Ohjeessa 200 g). Puikot oli 6 mm. Hattu huopui oikein nätisti; neulepinta hävisi kokonaan. Muotoilin hatun hattutukin päälle, jolloin kupuosasta tuli sileä ja lieri oli helppo muotoilla haluamakseen.

 

1 kommentti: