keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Bolerointia

Vielä kerran teen paluun joululahjoihin. Päähineiden ja huivitusten lisäksi joulupaketteihin tuli tehtyä pari boleroa ja yks itelle kans :). Lisäksi yhteen boleroon tein siihen sointuvan pipon ja kämmekkäät. Syksyn aikana hamstrasin kaupoista viime talven uutuutta Novitan Jamboa, johon itse jo silloin tykästyin. Muut ihmiset eivät ilmeisesti innostuneet langasta samalla tavalla, kun lankaa ei enää tämän talven valikoimassa näkynyt.

Ensimmäisenä boleroista valmistui tytön raglanhihainen bolero korkealla tai isolla kauluksella, kuinka vain. Ohje on Novitan Talvi 2010 lehdestä malli 16 ja lankana punainen Jambo. Koko on ohjeen mukainen 152 cm, joka mahtui myös aivan hyvin meikäläiselle S-M kokoiselle, hä?. No, mallin pitikin olla väljä. Lankaa kului n. 350 g ja puikot oli kokoa 10 mm. Laitoin boleroon 8 melko isoa nappia, joita paksulankainen työ mielestäni vaatii. Lisukkeeksi tein virkatun kukkarintaneulan, johon keskelle laitoin varanapin. Kukkahan on sopii myös siirrettäväksi pipoon tai minne vain haluaa.





Toinen ja kolmaskin bolero syntyivät Jambosta, toinen punaisesta ja se kolmas lilasta. Ohje näihin oli myös Novitan talvi 2010 lehdestä, mutta mallina nro 22. Lankaa kului yhteen boleroon n. 220 g ja käytin 12 mm puikkoja. Kiinnitys yhdellä isohkolla napilla. Molemmat ovat ohjeen mukaan XS-kokoisia, mutta yhtään ei saisi isompia ollakaan.

Lisäksi tein lilan boleron kaveriksi samasta langasta kämmekkäät oman pään mukaan ja palmikkopipon tein myöskin Novitan talvi 2010 lehdestä ja malli 13. Lankaa näihin kului yhteensä n. 120 g ja puikot 8mm.

 
 



2 kommenttia: