tiistai 16. huhtikuuta 2013

Yhteistyön voimaa

Työpaikkani neulontakerho yhdisti voimansa jälleen. Neulontakerhon ensimmäinen yhteinen tuotos oli tilkkupeitto Maailman suurin tilkkupeitto -kanpanjaan, josta juttua aiemmin täällä.

Tällä kertaa yhteisen innoituksen kohteena oli kollegalle lähiaikoina syntyvä esikoisvauva. Peitto päätettiin tehdä yllätyksenä yhdeksän työtoverin voimin. Langaksi peittoon valittiin Novitan 7 veljestä luonnon valkoisena, vaalean punaisena ja harmaana. Peitto koostui yhteensä 35 isoäidinneliöstä (5 x 7) ja nirkkoreunuksella.

Oma osuus peitosta koostui kuudesta ruususta, jotka oli istutettu keskellä isoäidin neliötä. Ruusujen ohjeen poimin Ravelrysta löytyvästä Lady's Rose ohjeesta. Ohjeesta poiketen jatkoin neliön tekoa perinteisen isoäidinneliön ohjeen mukaan.




Palojen sommittelun ajatuksena oli, että peitto voidaan kääriä vaunuihin vauvan ympärille ja sitä voi käyttää myös köllöttelypeittona. Näin ollen ruusut sijoitettiin reunustoille, jotta ruut eivät jää vauvan selän alle, mutta ei kuitenkaan aivan uloimmaisiksi, jotta kääriminen vauvan ympärille onnistuu paremmin.

Lopullisen pisteen i:n päälle toi työkaverin tekemä onnittelukortti, johon oli virkattu kaunis reunus ja kukka.



6 kommenttia:

  1. Ihana peitto! Yhdessä tehden saa nopeasti valmista aikaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos koko tekijäporukan puolesta :)

    VastaaPoista
  3. Onpa onnistunut, rauhoittava värisommitelma.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana! Teen juuri ensimmäistä isoäidinneliö-peittoa ja löysin nämä sinun kuvasi. Ihastuin ruusuihin ja ajattelin tehdä samanlaisia. Ohjeen kävin jo kopioimassa, nyt pitäisi saada siihen vain selkoa jotta osaisin kukan tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muistaakseni tein ruusuohjeen mukaisesti sekä ruusun että sen jälkeen ensimmäisen kerroksen. Siihen sitten aloin tekemään isoäidin neliötä. Muistaakseni se meni jopa tasan jaollisesti isoäidinneliön 2. krs kanssa.

      Poista