sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Lasia ja villaa samaan koruun

Joskus huhtikuu alkupuolella päätin kokeilla huovutettujen helmien, eli huopapallojen, tekoa. Ajatukseni oli alusta alkaen yhdistää huovutettua ja lasia samaan koruun. Kesäkuussa sain haluamani lasihelmet tehtyä, mutta alkuperäinen ajatus korusta ei tuntunut enää yhtä hyvältä, joten jätin huopa- ja lasihelmet odottamaan parempaa hetkeä. Tekemäni huopahelmet ovat melko isoja, joista kuvia aikaisemmassa postauksessa (katso linkki yllä). Myös lasihelmien piti olla kohtalaisen kokoisia, minkä vuoksi tein isompia helmiä onttoina, jotta painoa koruille ei kertyisi aivan mahdottomasti.


Vihdoin ajatus kirkastui uudelleen. Koru tuli valmiiksi. Koru on yksin kertainen, mutta huomiota herättävä. Tämä koru jää itselle, tietenkin, koska on ensimmäinen laatuaan, mutta myös koska se poikkeaa tyyliltään muista omistamistani koruista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti