lauantai 18. elokuuta 2012

Saunahattukokeilua

Hieman ennen kesälomille karkaamista työkaverini kysyi, voisinko tehdä saunahattuja tai oikeastaan paljuhattuja syksyn viileissä illoissa "paljutteluun". Hieman piti pohdiskella, että minkäslaisia niiden pitäisi olla.Heti alusta asti oli selvää, että tekisin huovutetut hatut. Malliltaan hattu ei saisi tulla niskasta liian alas ja sen tulisi suojata myös korvia. Novitan syksy 2004 lehdestä löysin sopivanoloisen mallin, jota päätin lähteä kokeilemaan.

Väreistä ei ollut vielä siinä vaiheessa puhetta, joten valitsin Huopanen-lankakokoelmastani yhteensopivia värejä. Testihattuun valitsin alkukesällä Novitan arvonnasta voittamani luonnon valkoisen, vihreän ja oranssin Huopasen sekä lisäksi beigeä Huopasta. Näistä lähdin kutomaan 10 mm puikoilla satunnaisesti raidoittamalla.

Lopputuloksena sain hirvittävän suuren hatun, joka peitti pään hartoita myöden. Tungin hattutekeleen pesukoneeseen muutaman pyyheliinan kanssa 40 asteeseen. Pesun jälkeen vedin hatun 56 kokoiselle tukille. Hattu oli jopa hieman isompi kuin tukki, mutta ei kuitenkaan merkittävästi, joten en laittanut hattua uudelleen pesuun, vaan päätin viedä työkaverille näytille. Eihän minulla kuitenkaan ollut vielä tarkkoja speksejä siitä, mitä hän haluaisi. Hattu oli työkaverillenikin iso, mutta sanoi sen olevan hyvä vierashattu, joten muokkausta sille ei tarvinnut tehdä. Nyt vain lisää erikokoisia ja -värisiä tekemään :).


Hattu ennen huovutusta
Hattu pesun jälkeen

2 kommenttia: