tiistai 7. elokuuta 2012

Loman lomassa


Tänä vuonna kesälomalla on tullut vietettyä enemmän aikaa kotona kuin koskaan aiemmin. Tosin suurinpana syynä on ollut kattoremontti, joka lopulta paisui osittaiseen julkisivuremonttiin ja sisätilojen pintaremontteihin. Oma panokseni remontteihin on ollut lähinnä ruokapuolen, kodinja pihan hoitoa ja siivoilua. Positiivistahan tässä on, että jonkun verran olen tämän kaiken ohessa ehtinyt tekemään käsitöitä :).

Löysin jo huhtikuussa alennuksesta ihanan pehmeää ja kauniin kiiltävää Sublimen Bamboo & Pearls lankaa, josta muistin nähneeni Suuressa käsityölehdessä 7/2011 kauniita boleron ohjeita. Päätin toteuttaa lehden mallin 9 lyhyillä hihoilla, koska pelkäsin, että lanka ei riitä pidempihihaiseen versioon. No, lopulta lankaa jäi yksi kerä yli. Alkuperäinen ohje löytyy myös Sublime Yarns:n sivuilta nimellä Judi Shrug.

Judi Shrug
Ohje: Suuri Käsityölehti 7/2011
Koko: 36/38
Lanka: Sublime Bamboo & Pearls DK
Puikko: 4 mm
Menekki: 240 g

Judi Shrug, SK 7/2011
Yhden lomamatkankin onnistuin lomaani saamaan. Matkaani yksi tärkeimmistä asioista oli tavata ystäviäni, joiden kanssa tapaamme vain kerran vuodessa jossakin päin Eurooppaa. Nyt tähän ystäväporukkaa oli syntynyt ensimmäinen vauva, jolle tietenkin halusin tehdä tossut. Olin jo aiemmin kartoittanut Converse tossujen ohjeita Ravelrystä ja nyt päätin ryhtyä toimeen. Ohjeeksi valitsin Suzanne Resaulin Crocheted Baby Coverse ilmaisen ohjeen, joka oli tehty hyvin selkeästi kuvien kera. Käytin eri lankaa kuin ohjeessa suositeltiin, joten oikean koon löytämiseksi joiduin tekemään pari kokeiluversiota ennen kuin sain oikean koon. Muutoksena ohjeeseen tein aloitusketjun pituudeksi 18 kjs, kun ohjeessa oli 12 kjs, ja pari kerrosta lisää korkeutta varsiosaan ja kieleen. Tossun pohjan pituus oli noin 10 cm ja vauva oli 4 kk ikäinen. Tossut olivat juuri sopivat tämän ikäiselle vauvalle.

Crocheted Baby Converse
Ohje: Suzanne Resaul, Ravelry (ilmainen ohje)
Koko: pohjan pituus n. 10 cm
Lanka: Novita 7 veljestä valkoinen ja Novita wool vaalean sininen
Koukku: 4 mm ja 3 mm


Lopulta sain myös virkattua kaikki suunnittelemani 4 koria keittiön avohyllyihin. Peukalo on ollut kyllä lujilla tuon trikookuteen ja ison koukun kanssa, vaikka olen yrittänyt pitää taukoja koreja tehdessä. Taitaa olla peukaloon syntynyt jo ns. krooninen rakko, joka alkaa heti yhden kerroksen jälkeen kipuilemaan. No, nyt jätän trikookuteen työstön hetkeksi aikaa.



Lopuksi liitän vielä kuvan lomamatkaltani Ranskasta, johon kuului paljon vierailuja mielenkiintoisissa paikoissa ja kaupungeissa, sekä erityisesti ajanviettoa hyvien ystävien kanssa ja jonkin verran löhöilyä uima-altaalla (=kutomista). Puikoille kipusi jo lentomatkalla Novitan syksy 2011 lehdestä Naisen neulottu mekko -ohje nro 22, jota teen Novitan Rose Mohair langasta.

Terveiset kaikille Ranskasta, nautitaan vielä viimeisistä kesän rippeistä!

1 kommentti:

  1. Remontin merkeissä myös täällä on vietetty kesää. Ihanat nuo vauvan tossut tai tossutennarit. Mulla on myös sama ongelma virkatessa, ainakin paksusta langata, en tiedä mistä johtuneen.

    VastaaPoista