tiistai 29. maaliskuuta 2011

Koruilua

Pitkästä aikaa on tullut sekä tehtyä että jopa kuvattua valmiita koruja. Kootuissa koruissa ei ole kovin uusia helmiä, vaan ne vielä odottavat inspiraatiota ja koruiksi pääsyä. Osa koruista on siis jo tehty talvella, mutta kuvaus vaan jäänyt tekemättä, kun se on niin hankalaa talven pimeinä iltoina. Osa taasen tehty ihan vasta ja heti päässeet auringon paisteeseen ja kuvattavaksi.

Tämä puna-musta kaulakoru muru-korvakoruineen on tehty jo talven aikana ja käytössäkin jo ahkerasti on ollut. Kaulakoruun on koottu ihan ensimmäisiä itse tehtyjä helmiä sekä sitten vähän tuoreempia tuossa syksyn-talven aikana tehtyjä.
Muru-korvakorut

Puna-mustaa

Sydämellä <3
 Vehnä -riipuksen kaksi helmeä tehty viime syksyn kurssilla ja keski-kukka sitten taas jollakin ihan ensimmäisillä kursseilla. Helmien pohjalasi tummaa lilaa lasia.

Vehnä -riipus

Sitten taas jotain itselle eli jotain punaista :p. Ruusu -korvakorut on ihan viimeisimällä helmikurssilla opeteltua, mutta ihan vielä ei ole opittua. Näistä harjoitushelmistä kokosin itselle ruusuiset korvakorut. Näiden korvakorujen kaveriksi sopii Bubble-riipus, jossa kekeisimpänä on yksi ensimmäisistä tekemistä ontoista lasihelmistä.

Ruusu-korvakorut
Bubble-riipus

Ihan tuorein korusetti on Something blue -setti. Tähän settiin, kaula-, ranne- ja korvakorut, olen koonut kaikki saman sävyiset siniset helmet, yhteensä 21 kpl. Suurin osa helmistä on tehty viime kesänä, mutta vasta viime viikonloppuna sain koottua koruksi asti.

Something blue

Tein ensimmäisen silmukkamerkkini. Helppoa, nopeaa ja hyödyllistä kaavioneuleiden tekemisessä. Ja näitä pitää tehdä lisää :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti