En tarkalleen muista, minkä ikäisenä olen oppinut neulomaan, tai kutomaan, kuten minä sen sanoisin. En ole edes aivan varma, että mikä mahtoi olla ensimmäinen kudottu työni. Epäilisin, että tein ensimmäiseksi palatossut, aina-oikein-paloista. Ensimmäiset sukat olen tehnyt alle 10 vuotiaana ja ensimmäisen villapaidan tein 12 vuotiaana.
Eli langasta tekeminen, kutominen ja virkkaaminen, on ollut minulle niitä peruskäsityön tekemisen muotoja. Välillä tekeminen on ollut vähäisempää ja välillä intensiivisempää, mutta tekemisen palo ei ole koskaan sammunut.
Valmiita neuletöitä
Valmiita virkattuja töitä