perjantai 26. helmikuuta 2010

Ideoiden ja keskeneräisten töiden kartoitusta

Nyt ei olekkaan syntynyt mitään valmista, joten kartoitin tässä keskeneräisiä töitä, jotka pitäisi tehdä loppuun, jotta voi taas alkaa uutta. Tosin olen sitä mieltä, että jos on esim. neuletyö on kesken, voi aivan hyvin aloittaa uusia koru- tai ompelustöitä, mutta uusia saman lajin töitä ei saisi olla montaa saman aikaisesti kesken. Oikeastaan kesken eräisten töiden tilanne on kohtalaisen hyvä, sillä nyt työn alla on kaksi neulomusta ja muita kesken eräisiä töitä en hoksannut missään lojuvan. Työn alla on nyt neulepaita step-raitalangasta (kuva), jota työstän enemmänkin ikuisuusprojektiajatuksella; muutama puikollinen illassa. Lisäksi, löysin yllätyksekseni keskeneräisen pipon (kuva), jota olin joskus ajatellut tekeväni lahjaksi. Ilmeisesti väliin on tullut muutto tai vastaava, koska olin kokonaan unohtanut tämän keskeneräisen pipon. No, pipo pitää saada valmiiksi, nyt se on päätetty.


Samanlaisen lumiukkotupsupipon olen tehnyt aiemmin sinisenä. Ohje on Modasta 6/2005 lehdestä ja lankana myös sinisessä pipossa ollut Wool.
Harmi vaan, kun jo polttelee seuraavat työt mielessä. Nyt mielessä olisi pitkästä aikaa parit ihan perus villasukat ja pari pipoa, ehkäpä myös lapasia ja säärystimet. Kovasti myös haluaisin tehdä neulelaukun . Flip flopiakin ostin pikkukorien tekemiseen . Tuollaisia hieman pienempiä töitä niin tulisivat joskus myös valmiiksi.Tuossa ennen joulua tuli testattua myös vapaahuovuttamista tekemällä lahjaksi taulu (kuva), josta innostuneena ostin melko ison kasan hahtuvaista, josta oli tarkoitus tehdä pöytäliinoja, huiveja ja kokeilla mm. laukkua. Nämä ideat on edelleen totaalisen toteuttamatta. Lisäksi, suunnittelin tekeväni pikkupussukoita huopasesta ja hahtuvaisesta, mutta nämäkin vielä ajatusasteella.

Sitten vielä on mielessä paljon koruideoita, joita tuolla aikaisemmissa teksteissä on jo tullut lueteltua. Eli on tullut tehtyä korvakotuja tai kaulakoruja, joihin kovasti haluttaisi tehdä yhteensopivat muut korut. Tulevana viikonloppuna aion osallistua lasihelmien tekokurssille, josta mahtaa tulla taas lisää ideoita toteutettavaksi .Tykkään myös hirmuisesti ompelemisesta, vaikka sitä en olekkaan viime aikoina niin paljon tehnytkään. Kuitenkin aina on mielessä myös ajatuksia, että mitä kaikkea sitä voisikaan ommella. Viimeisin ompelutyöni olikin 1½ v. tytölle tehty "pyhätakki" (kuva). Söötti tuli, vaikka ei välttämättä kovin käytännöllinen. Itselle haluaisin kovasti tehdä juhlamekkoa, esim. tuleviin kesän juhliin. Saas nyt nähdä tuleeko valmista ajoissa.

Hui, tulipas siinä pitkä lista suunnitelmia. Kun ne näin listaa yhteen, tuntuu, ettei ihan kaikkea taida saada toteutettua, ainakaan pitkiin aikoihin... mutta mikäs kiire tässä, parasta on, kun saa tehdä omin käsin <3>

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Korvakoruja talvipakkasella

Ihanan kirpeä talvisää jatkuu. Mikäs sen ihananpaa kuin tehdä käsitöitä sohvan nurkassa, kun pakkanen paukkuu ulkona.

Laitan vielä kuvan korvakoruista, joita on tullut tehtyä. Osa olikin jo tuossa aiemmassa kirjoituksessani yhdessä muiden korujen kanssa. Suunniteilla olisi myös kaulakoruja tai rannekoruja näille "yksinäisiin" korvakoruihin.

Onhan se niin mukavaa, kun ei tarvitse tehdä koruja yksin :). Helmilaatikostani tuli Rillukka kissan uusi lempi lepopaikka.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Blogin avajaiset helmeillen

Pitihän minunkin avata oma blogi, vihdosta viimein. Täällä tulen varmaan kertoilemaan ja höpöttämään pääasiassa omin käsin tehdyistä neulomuksistani, huovutuksista, virkkauksista ja viimeisimmästä innostuksestani, eli helmikirjonnasta ja -koruista.

Helmikirjonta ja innostus koruihin on minulle melko uusi. Vasta viime syksynä hurahdin helmiin, ja nyt opetellut netistä ja kirjoista tekemään jotain simppeleitä juttuja. Nyt halusin esitellä viime viikonlopun tuotoksia. Viime viikonloppuna oli ihana talvinen sää, mutta en malttanut pysyä pois helmipakkini ääreltä. Ensimmäisenä tein rannekorun ja pitkät riipuskorvakorut sateenkaaren kirkkaista japanilasista hopeasisussiemenhelmistä. Tarkoitus olisi tehdä myös kaulakoru samaan sarjaan, mutta vielä en ole sitä saanut aikaiseksi, ehkä tänä viikonloppuna ;).


Lisäksi, tein loppuun jo viime vuoden puolella helmikirjotun käätykaulakorun tsekkiläisistä punertavista/tummanruskeista hopeasisussiemenhelmistä. Pitkään pohdin miten saan käädyn päät ja lukot näyttämään siisteiltä, joten päädyin kalottien ja salpalukon käyttöön. Käädyn kaveriksi aion vielä tehdä jonkun rannekorun ja korvikset, mutta vielä ei ole tarkalleen selvillä miltä ne tulevat näyttämään. Viikonlopun aikana tein myös parit muut korvakorut, mutta ehkä niistä lisää toisella kertaa.



Vielä halusin latailla tähän joitakin aikaisempia korukuvia, joita viime syksyn aikana olen tehnyt. Ihan ensimmäinen työni syksyllä oli lila kaulakoru, johon myöhemmin yritin väkästellä korvakorut.
Kokeilin myös mustista ja kullanvärisistä siemenhelmistä kaulakorua, joihin olen tehnyt sopivat mustat helmikorvakorut.
Jouluksi tein kummitytölleni pienistä puuhelmistä kukkarannekorun.