Vihdoin on UFO häädetty tästä talosta! Noin 1,5 vuotta sitten äitini lankavarastoista löytyi käyttämättömäksi jäänyttä Novitan Prima Mohair lankaa hieman vajaa 200 g. Arviolta ja äitini muistin mukaan lanka on peräisin 80-luvulta. Jostain syystä lanka puhutteli minua ja halusin kovasti keksiä sille käyttöä. Lankaan mielestäni sopiva malli löytyi Modan 1/2012 lehdestä nimeltään Keaton. Halusin innostuksessani saada työn puikoille heti, huhtikkuussa 2012. Työn edetessä aloin kuitenkin huolestumaan langan riittämisestä ja samalla motivaatio työn tekemiseen hiipui. Nyt vihdoin, elokuussa 2013 otin työn uudelleen esille ja päätin, etten aloita yhtään uutta työtä ennen kuin tämä Tipun keltainen Keaton on valmis. Turhaan siis tälläkin kertaa jännitin langan riittämämistä, sillä paidasta tuli ihan riittävän kokoinen (=pituinen) ja lankaa jäikin vielä pieni nöttönen.
Paita on neulottu ohjeen koon XS/S mukaan, yksinkertaisella langalla ja puikoilla 5 mm. Oma arvaus langan menekiksi olisi noin 185 g. Tein paidan suurin piirtein ohjeen mukaan, ainoastaan hihat tein
lyhyinä ja ilman pitsi-palmikkokuviota. Tämäkin muokkaus siksi, että
lanka ei olisi riittänyt juurikaan tuon pidempiin hihoihin, eikä kuviota mielestäni kannattanut sekoittaa noin pieniin tynkähihoihin.Tietoja paidasta myös Ravelryssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti