lauantai 26. toukokuuta 2012

Helmeilevä toukokuu

Nyt tulee lupaamani päivitystä parista valmistuneesta lasihelmikoruista sekä juuri valmistuneista helmistä.  Ensimmäisenä kuvissa Citron-Kevätsitruuna-huivista alkujaan ideansa saaneet keltaiset Kevätsitruuna-helmet ja kaulakoruun sopivat korvakorut. Koko visiotani täydentää kukalliset korkokengät, jotka tilasin huivin ja korujen seuraksi lopulta netistä.

Kevätsitruuna korut

Korvakorut

Kenkien kera :)

Jo pitkään olen tehnyt yhden tai pari helmeä kerrallaan, tavoitteena tehdä monivärinen kaulakoru, joka on koottu yhteen hopea/metallilangalla. Nyt vihdoin ja viimein sain sen valmiiksi. Värejä olisi ehkä voinut suunnitella enemmänkin, koska nyt koru koostuu aidosti randomilla väritetyistä mustapohjaisista helmistä.

Väriä

Väriä

Sitten vielä haluan esitellä aivan uusia polttimelta juuri tulleita, vielä karkaisemattomia ja pesemättömiä helmiä. Ideoita näiden käyttökohteesta ei valmiina ole, mutta eiköhän neajatukset kirkastu ajan kanssa.
Vaaleanpunaisia helmiä.

Opaakkia lasia.

Palloja ja yksivärisiä perushelmiä

Palloja ja yksivärisiä perushelmiä.

Punaista.

Tämä seuraava helmipari on tehty Bead -lehden ohjeiden mukaisesti, ja tarkoituksena on tehdä mosaiikkimaisia helmiä. Täysin tyytyväinen en ole nyt tehtyihin helmiin, mutta suunta oli oikea...
Mosaiikkihelmi kokeiluja.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Batiikkipipo

 Tavoitehan aina on saada kaikki lanka kulumaan, joten aiemmin tehdyn batiikkitunikan seuraksi, tein pienen pipon myssykän. Lankana siis Novitan Puro Batik ja puikkoina 4 mm. Pipon korkeudeksi tuli 21,5 cm. Lankaa en kuitenkaan saanut täysin kulutettua loppuun, sillä pikkunökäre, 10-20 g, jäi jäljelle.



sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kevätvirkkailua

Suuri käsityölehti sai ehkäpä ensimmäisen kerran ikinä aikaiseksi tunteen, että "tämän minä teen ja heti". Eli uusimmassa numerossa 5-6/2012 oli mukana prinsessa liite, jossa oli aivan hirmuisen hellyttävä teeastiasto. Lähipiiristä löytyy myös lähiaikoina 4-vuotisjuhlia juhliva pikku-prinsessa, jolle tämä teeastiasto aivan selvästi kuului leikkimökin kalustoon. Langaksi valitsin Novita Miamin, jota nopsaan sai lähikaupasta, ja koukulla 3,5 mm pistelin menemään. Ohjeen valkoista väriä en uskalnut ulkoleikkeihin laittaa, joten väreiksi valitsin vaalean ruskean ja pinkin. Kumpaakin väriä meni vajaa 50 g. Kaiken kukkuraksi tämä on ensimmäinen tekemäni amigurumi, jos tämä nyt sellainen on...
Teeastiasto

Teeastiosto tarjottimella kera "teeleipien"
Teepannu
Viime kesänä tehdyn Aura-maton trikookudejämistä virkkasin korin keittiön avohyllykköön. Korin koko on 20 x 24 x 15 cm. Tämä tuli todella tarpeeseen, jotta sekalaista sälää saadaan piiloon, mutta vielä pitäisi tehdä ainakin 3 koria lisää. Lisäkoreja varten pitikin käydä ostamassa trikookudetta pari kiloa lisää.


En olekaan pitkään aikaan päivittänyt täällä itse tehdyistä lasihelmistä tehtyjä koruja. Mutta lupaan ja vannon, että pikapuoliin sen teen. :)

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Batiikkiraitatunika


Parisen vuotta sitten ostin Novitan Puro batik lankaa alennuksesta, jo tuolloin minulla oli mielessä malli Novitan lehdestä Kesä 2010, malli nro 32. Kuitenkin jokin tökki vastaan mallissa. Lopputalven aikana kirkastui, miten se pitää tehdä, eli tein muutoin ihan ohjeen mukaan, mutta pidensin helmaa n. 12 cm ja hihat tein ilman leveää, hörhelöosuutta. Hihoihin tein yhden pitsikuvio kerroksen, vaikka eipä se aaltokuvio reunassa paljonkaan näy valmiissa tunikassa. Hihan korkesu oli vain 3 cm, kun aloitin raglankavennuksen. Lopulta päätin myös jättää kiristysnauhat pois pääntieltä ja vyötäröltä.

Batiikkiraitatunika
Malli: Novita Kesä 2010, malli 32. (muunneltu)
Lanka: Novita Puro Batik 
Puikot: 5 mm
Menekki: n. 350 g





Tykkään lopputuloksesta ja käyttöön on tunika päässyt heti :).

torstai 5. huhtikuuta 2012

Tunnustus :)

Sain Kertulta tunnustuksen hänen Pieni näyteikkuna -blogissaan. Kiitos kovasti tästä!


Tunnustus pitää laittaa eteenpäin pitkäaikaisille blogituttavuuksille. Seuraan useita blogeja ja useat niistä ovat tunnustuksen arvoisia. Laitan nyt tunnustuksen eteenpäin Hannalle, Riikalle ja Raitzulle.

Mukavaa pääsiäistä kaikille!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kevätsitruuna

Kevättä odotellessa!
Ensimmäisten keväisten auringon paisteiden aikaan syntyi idea ja inspiraatio kutoa keltainen huivi. Päässäni on myös visio mustasta huivineulasta, keltaisista lasihelmistä, mustasta mekosta ja uusista kukallisista kengistä :). Jo toista viikkoa sitten valmistuikin auringon keltainen Citron Huivi, jonka ohje löytyy Knitty, winter 2009:stä. Ohje löytyy myös ravelrysta ja suomenkielisenä täältä.

Käyttämäni lanka on kirpputorilta aiemmin ostamaani tuntematonta ohutta villalankaa. Puikot oli 3,5 mm. Huivin koko on 82 x 37 cm.



Simppelin mustan huivineulan löysin huiville kaveriksi ja lasihelmiäkin olen jo tehnyt visoni mukaiseen kaulakoruun. Alla olevassa kuvassa ensimmäisiä valmiita lasihelmiä. Enää siis hakusessa musta mekko ja ne kukkakengät :).


perjantai 2. maaliskuuta 2012

Varpunen kevättä odotellessa

Tämä Varpunen on aloitettu joululomalla ja valmistui nyt helmikuun lopussa. Tein neuletakin ilman sivusaumoja, eli etu- ja takakappaleet samalla kertaa. Ensin laskeskelin tiheyksiä ja aloitin neulomisen pienemmällä silmukkamäärällä, kunnes noin 30 cm jälkeen epäilys syntyi, että neuleesta tulee liian pieni. Purin ja aloitin uudelleen XS koon ohjeen mukaan. Pituudet teen yleensäkin aina S-M koon mukaan, sopii minun mittoihin paremmin.

Napit (6 kpl) ostin viime kesänä Suomussalmelta Oilolasta, paikallisten käsintekemiä töitä myyvästä putiikista. Käsintehdyt napit ovat puiset.

Neuletakki
Lanka: Novitan Varpu, ruskea
Ohje: Novita Syksy 2010, nro 32.
Puikot: 6 mm
Menekki: 220 g

Napit vielä ompelemattomina.




maanantai 27. helmikuuta 2012

Mambo number four

Mambo langan osa neljä: keeppi. Novitan Mambo langan valmistus on lopetettu ja hamstrasin sitä reilut vuosi sitten kilon verran Tapion kaupasta, kun kerran sitä löytyi ja oli vieläpä tarjouksessa :). Langasta halusin alunperin tehdä palmikkolaukun, jonka teinkin heti viime kevättalvena. Lankaa oli tämän jälkeen vielä 700 g jäljellä, joten piti miettiä, että mitäs muuta siitä voisin tehdä. Päädyin lopulta tekemään pitkän mallisen pipon ja lapaset. Suunnittelin jo silloin tekeväni myös keepin, mutta kyllästys saman langan veivaamiseen iski, ja keepin teko jäi odottamaan. Nyt olen jo kovasti käyttänyt Mambo -settiäni, jonka pelkään pian kuluhtavat käytön vuoksi. Siitä sain pontta tehdä keepin ennen kuin muu setti on jo aivan liian kulunut käytettäväksi yhdessä keepin kanssa. Ja tässä se nyt on:

Mambo-keeppi
Ohje: Novita Talvi 2008, nro 76.
Lanka: Novita Mambo, Ruskea
Puikot: 10 mm ja kaulus 8 mm
Menekki: 300 g



Lankaa olisi edelleen jäjellä hiukan yli 200 g. Josko siitä säärystimet vielä väkertäisi, vai mitä muuta siitä voisi tehdä? Olisko teillä ehdotuksia? Otan niitä mielellään vastaan!

lauantai 25. helmikuuta 2012

Ohje: rautaristikääntöpipo

Tämän pipon olen tehnyt jo reilu vuosi sitten, mutta ohjeen sain vasta nyt edes jotenkin julkaisukelpoiseksi. Rautaristipipo on kääntöpipo, jota voi käyttää kumminpäin vain.



Rautaristikääntöpipo
Tekijä: Kikke

Koko: noin 56-58 cm ja korkeus 23 cm
Langan menekki: Novita Nalle Aloe Vera Solids musta (099) n. 50-60 g ja Novita Nalle Solids, harmaa (044) n. 50-60 g
Puikot: 3½ mm pyöröpuikot 60 cm tai käsialan mukaan
Tiheys: pipossa 22 s x 32 krs = 10 x 10 cm
Kaksinkertainen neulos/ onteloneulos: ks. ohjeet: http://www.ullaneule.net/0107/neuvot_onteloneule.html, tässä musta lanka etupuolella.

Luo 123 s molemmilla langoilla yhtä aikaa, jolloin puikolla on yhteensä 123 mustaa s ja 123 harmaata s. Tarkista, että eriväriset silmukat ovat vuorotellen puikolla.
1. krs: neulo mustat s nurin ja harmaat s oikein.
2. krs: neulo mustat s oikein ja harmaat s nurin.
3. krs: neulo mustat s nurin ja harmaat s oikein.
4.-7. krs (4 krs): neulo mustat s oikein ja harmaat s nurin.
8.-26. krs (19 krs): neulo 55 s mustat oikein ja harmaat nurin, neulo rautaristikuvion 13 s (ks. kaavio), neulo loput 55s mustat oikein ja harmaat nurin.
27.-30. krs (4 krs): neulo mustat s oikein ja harmaat s nurin.
31. krs: neulo mustat s nurin ja harmaat s oikein.
Neulo vielä 27 krs mustat oikein ja harmaat nurin.
Neulo 1 krs mustat nurin ja harmaat oikein.
Neulo vielä tarvittava määrä krs mustat oikein ja harmaat nurin siten, että kappaleen korkeus on 17 cm tai haluamasi korkeus.

Aloita kavennukset (korkeus 5-6 cm):
1. kavennus krs: Neulo *2 yhteen, 2 o*, toista ** koko kerroksen ajan. Jäljelle jää 82 s.
Neulo 4 krs mustat oikein ja harmaat nurin.
2. kavennus krs: Neulo *2 yhteen, 1 o*, toista ** koko kerroksen ajan. Jäljelle jää 63 s.
Neulo 4 krs mustat oikein ja harmaat nurin.
3. kavennus krs: Neulo *2 yhteen*, toista ** koko kerroksen ajan. Jäljelle jää 31 s.
Neulo 4 krs mustat oikein ja harmaat nurin.
4. kavennus krs: Neulo *2 yhteen*, toista ** koko kerroksen ajan. Jäljelle jää 16 s.
Neulo 1 krs mustat oikein ja harmaat nurin. Katkaise lanka, vedä se loppujen 16 s läpi ja päätä hyvin kahden neule kerroksen väliin.














19


Harmaa o
















Musta o













17

































15

































13

































11

































9

































7

































5

































3

































1